Haluamme olla oppaasi

Haluamme olla oppaasi…..
Usein kysyttyä

Usein kysyttyä

Olde Hansa on täynnä jännittäviä yllätyksiä ja kiehtovia tarinoita. Meiltä kysytään tiuhaan miksi kaiken juuri näin, ja vastaammekin mielellämme usein kysyttyihin kysymyksiin:

Mikä paikka Olde Hansa oikein oin?

– Olde Hansa on ruokaelämys Tallinnan Vanhassakaupungissa, joka on aivan pakko kokea

– Vuonna 1998 avattu ja kansainvälisesti tunnettu Olde Hansa on luonut ikimuistoisia kokemuksia ja elämyksiä tuhansille vieraille yhteensä yli 130 maasta.

Millaista ruokaa Olde Hansassa tarjoillaan?

– Olde Hansa on kuuluisa useammastakin syystä, mutta tärkein syy on kuitenkin ainutlaatuinen keskiaikainen ruokalistamme, jonka on laatinut keittiömestari Emmanuel Wille. Ruokalistalta löytyy esimerkiksi seuraavia harvinaisempia herkkuja:
Hirveä – Villisikaa – Riistamakkaroita – Vastapyydettyä grillattua lohta – Ruusuvanukasta – Hunajaolutta – Kotitekoisia snapseja

– Keittiömestarimme on luonut yli 100 keskiaikaista reseptiä kuluneen 19 vuoden aikana. Ruokamme ja juomamme perustuvat aitoihin paikallisiin keskiaikaisista teksteistä peräisin oleviin resepteihin.

Miksi ruokalistalta ei löydy perunaa eikä tomaattia?

– Tarjontamme perustuu huolelliseen keskiaikaisten tekstien tutkimiseen, ja kaikki ruokamme ja juomamme vastaavat mahdollisimman tarkasti niitä ruokia ja juomia, joita tarjottiin varakkaan kauppiaan kodissa 1400-luvulla.

– Peruna ja tomaatti ovat muutamia sellaisia aineksia, joita ei vielä tuolloin tunnettu Euroopassa, sillä ne ovat peräisin uudesta maailmasta eli Amerikasta.

Koulutatteko itse omat työntekijänne?

– Kyllä. Meillä on oma hansakilta, ja koko talomme väki on koulutettu perusteellisesti palvelemaan vieraitamme aidolla keskiaikaisella vieraanvaraisuudella.

Ovatko palvelusväen vaatteet tyyliltään keskiaikaisia?

– Kyllä, viimeistä ommelta myöten! Meillä on oma perusteellisesti keskiaikaiseen vaatetukseen perehtynyt räätäli ja ompelija. Olemme varmistaneet kaikkien vaatteiden kirjonnat ja kankaat sekä myös kuuluisien kippurakärkisten kenkien ajanmukaisuuden perusteellisesti.

Miksi Olde Hansassa on niin hämärää?

– Tosiasiassa Olde Hansan valaistus on paljon kirkkaampi kuin iltaruoan aikaan 1400-luvulla, sillä ruokasalissamme käytetään jonkin verran huomaamatonta lisävalaistusta.

– Ikkunalasit olivat 1400-luvulla ylellisyyttä, johon vain hienoimmilla perheillä oli varaa. Ikkunoista tuli tuolloin vain vähän päivänvaloa, mutta ne olivat tuiki tärkeitä ilmanvaihdon varmistamisessa!

– Kynttilävalaistus auttaa virittäytymään oikeaan tunnelmaan terävöittämällä tunto-, haju- ja makuaistia, ja kynttilänvalossa myös keskustelu viriää samaan tapaan kuin 500 vuotta sitten.

– Olde Hansassa palaa vuosittain yhteensä yli 18 000 kynttilää.

Miksi Olde Hansassa on langaton internetyhteys, vaikka paikka on ”niin keskiaikainen”?

– Kuten 1400-luvullakin, jolloin talon isäntä antoi vieraidensa käyttöön ”viestinviejät”, me teemme saman tarjoamalla vieraillemme langattoman internetyhteyden.

Onko Olde Hansa kalliimpi kuin muut Vanhankaupungin ravintolat? Ja jos on, niin mistä se johtuu?

– Tuskinpa. Hintatasomme vastaa Tallinnan muiden huippuravintoloiden hintoja, mutta me tarjoamme lisäksi myös jotain aivan ainutlaatuista: vieraanvaraisen palvelun keskiaikaisessa ympäristössä ja aitoon keskiajan tyyliin.

– Kaikki Olde Hansan kalusteet, pöydät, lasit ja astiastot on tehty käsityönä keskiajan tyyliin ja perinteisiä käsityötapoja kunnioittaen.

– Kaikki ruoat valmistetaan äärimmäisen laadukkaasta paikallisesta lihasta, vihanneksista ja hedelmistä raaka-aineiden tuoreiden varmistamiseksi aivan niin kuin kokit tekivät jo 1400-luvulla.

– Olde Hansa on työskennellyt peräänantamattomasti voidakseen esitellä vierailleen keskiaikaa ja esivanhempiemme ruokakulttuuria. Tämä elämys on jo sinällään arvokas, ja varmasti jokaisen pennin ja roposen arvoinen!

Toivottavasti nämä vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin antavat sinulle perusteellisemman käsityksen Olde Hansasta, jotta voisit entistä paremmin nauttia tarjoamastamme aidon keskiaikaisesta tunnelmasta ja herkuista.

SULGE